maanantai 17. heinäkuuta 2017

Viivoitintikkausta

Tikkasin vähän isomman pinnan, 50 cm x 50 cm,  viivoittimen avulla.  Siinä meni aikaa ja lankaa. 1000 m rulla melkein tyhjeni.  Ompelukoneessani on normaalin kokoinen kainalo ja apuna oli plexinen aputaso, jonka varassa työ oli mahdollisimman suorana.
Merkkasin tikkaamista varten 10 cm x 10 cm ruudukon ja tikkasin ruutu kerrallaan.  Kiersin vuororuuduin myötä- ja vastapäivään.  Siitä mudostui tuo viuhkakuvio.  Viuhkat voisi tehdä niin, että ei jäisi noita pieniä neliöitä, mutta minusta nuo neliöt piristävät mallia.

Viivoittimen kanssa ei ole lainkaan helppoa operoida. Suosittelen välineiden hankkimista ja yrittämistä vain sellaiselle,  joka on tikannut valtavasti vapaalla konetikkauksella.  Koska tavoitteenani on käyttää viivoitinta apuna peiton tikkaamisessa, yritin tikata eri suuntiin kääntämättä työtä.  Konetikkaaminen on jatkuvaa harjoittelua vaativampia projekteja varten. Tuskin koskaan taidot tulevat täydellisiksi.  Lähes joka kerran tikatessani kokeilen uusia malleja.

Näppivoimani eivät tunnu riittävän painamaan viivoitinta tikkausjalkaa vasten riittävällä voimalla silloin, kun viivoitin on jalan takana tai viistossa kohti luodetta.   Siitä johtui lipsumisia.  En purkanut kuin ihan kamalat lipsumiset. Jotenkin pienet horjumiset näyttävät häviävän muiden viivojen sekaan.

Oikeastaan tarvitsisin pidemmän suoran viivoittimen, mutta hankinta jäi, kun haluamani viivoitinmalli loppui tilapäisesti verkkokaupasta.  Tuntuu, että välineitä on nyt jo enemmän kuin hallitsen.

Lintuja
on nyt näkyvissä vähemmän kuin keväällä, mutta osa on jo aloittanut syysmuuton.  Kirjanpitoni mukaan olen nähnyt 88 lajia tänä vuonna.  Mahdollisesti enemmän, kun kirjanpitoni on vähän boheemia.  Lintutornilla käydessä saan ehkä yhdestä lajista kerrallaan kivoja kuvia.
Ruokokerttunen lauloi vielä 15.7. kuuluvasti ja pitkään. Juuri muita linnunääniä ei kuulunut.
Kuovisirri oli uusi tuttavuus.  Olivat niin kovin kaukana, että en  kuvasta pysty tekemään kirjontamallia. Samaa ongelmaa on tylli ja pikkutyllikuvassani.
Sikäli olen tyytyväinen tyllikuvaan, että siitä näkyy selvästi noiden kahden lajin kokoero. Pikkutylli on oikeasti paljon tylliä pienempi.
Kuvassa harmaahaikara hymyilee selvästi.  Useinhan ne ovat niin maansa myyneen näköisiä.
Jalohaikaroita on asettunut Laajalahdelle useampia.  Muoto on sama kuin harmaahaikaralla, mutta väri puhdas valkoinen.


sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Patalappuja ja visiteerausta

Juhannusaattona kävimme vierailulla Juupajoella.  Ihan uusi vierailukohde.  Emännän tiesin viihtyvän hyvin ruoanlaiton parissa ja niinpä tein viemisiksi pari patalappua.  Värimaailmasta ei ollut aavistustakaan. Niinpä päädyin luonnonvalkoiseen.  Toiset tilkkuilijat tekevät kirjavista kankaista, mutta minulta se ei nykyään luonnistu, koska vapaa konetikkaus on suosikkilajini.
Välissä on kaksi kerrosta puuvillavanua. Ompelin pussiin, jotta ei tarvinnut laittaa jäykkää kanttia. Puuvillavanu on jo vähän jäykkää, joten lisäjäykistystä ei kannattanut laittaa. Tikkasin höyhenkuvion vapaalla konetikkauksella täysin ilman merkintöjä.  Toivottavasti pääsevät käyttöön.

Kävimme paikallisessa museossa eli Kallenaution kievarissa.  Mielenkiintoinen paikka, joka liittyy tietysti Suomen vanhaan kievarijärjestelmään.  Kievareita oli parin peninkulman välimatkoin ja siellä voi yöpyä korvausta vastaan ja ruokailla. Sieltä voi ostaa hevoskyydin seuraavaan kievariin. Rakennukset olivat alkuperäisellä paikallaan. Käsinveistetty kyltti oli todella hieno.

Maantien varressa oli kaunista ja vehreää, kuten juhannuksena kuuluukin olla.

Uusia lintulajeja
on tullut vastaan jonkin verran, mutta sadan lintulajin haasteesta on vain 84 lajia plakkarissa. Tänään näin pikkutiiran elämäni ensimmäisen kerran (tietääkseni).  Se oli nopea ja vaikea kuvattava. Pää jää kuvassa siiven taakse, mutta tunnusmerkkinä oleva kellertävä mustapäinen nokka näkyy hyvin, kun katsoo kuvaa isompana.  Toisessa kuvassa näkyy valkea otsa hienosti, mutta muu onkin sitten söhryä.

Sirittäjä siritteli pihakoivussa, mutta niin lehtien suojassa, että kuvaa en saanut.  

Harvinaisempia kukkia
Luonnossa kukkii nyt niin moni laji. Tänään huomiotani kiinnitti kaksi kukkivaa kasvia. Vaaleanpunaiselle muistin nimen pienen pohdinnan jälkeen: Virmajuuri, tarkemmin lehtovirmajuuri. "Tuoreessa" muistissa kouluaikojen kasvienkeruuvuosilta.
Keltaista ei löydy värikuvakasviostani.  Siinä on maitohorsman lehdet ja pajumaiset kukat. Täysin ufo. Kerro mikä kasvi on kyseessä, jos tiedät.  Kasvoi hyvin kostealla paikalla polun vieressä.

Nautiskellaan kesästä, vaikka vähän viileää onkin
t. Milja


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kesä ja kukkaloistoa

Haagan Alppiruusupuisto eli kotoisammin Rodopuisto on melko lähellä.  Ennen kävelin sinne, nykyään menen autolla, jotta jaksan paremmin kierrellä siellä.  Näin kesäkuun puolivälissä se on aina upeimmillaan.
Atsaleat ovat suosikkini.  Ensimmäiset alkoivat kukkia ja pari viikkoa sitten, mutta tänään ne olivat täydessä loistossa.  Monta eri väriä.
 Oransseja on eri sävyissä, osa korallinvärisiä ja osa hennomman oransseja.
Ensimmäisenä kukinnan aloittanut violetti lajike oli jo pudottanut terälehtensä, mutta toinen ja isompikukkainen oli nyt vuorossa.
Vaaleanpunainen atsalea on hyvin hempeä.
Keltaisissa atsaleaoissa on vähän pienemmät kukat, mutta sitäkin enemmän.
Rodot ja atsaleat erottaa toisistaan helposti. Rodoilla on paksut ja kiiltävät ainavihannat lehdet. Atsaleat aloittavat kukinnan paljaista oksista ja kevyet lehdet alkavat kasvaa kukinnan alettua. Syksyllä atsaleat pudottavat lehtensä.

Rhododendronpensaita saa nykyään katsella ylöspäin. Kun 1980 osuin ensikerran sattumalta puistoon, sai niitä katsoa alaspäin ja näytti hyvin epätodennäköiseltä, että taimista joskus tulisi isoja pensaita.
Kaikki ovat saaneet alkunsa Helsingin Yliopiston yrityksestä kehittää Suomen olosuhteissa pärjääviä eri värisiä lajikkeita.  Mahdottomalta näyttänyt kokeilu on todella onnistunut hienosti.
Nykyään puistossa on pyörätuolien mentävät pitkospuut ja paksut narukaiteet.  Sinne pääsee lastenvaunujenkin kanssa ja pitkoksilla on ohituspaikkoja..  Tämän vuoden uutuus näytti olevan kaksi bajamajaa.  Ei siis tarvitse lähteä heti kotiin, jos tarve yllättää :).  Aivan uskomattoman upea paikka, joka komistuu vuosi vuodelta.  Haagalaiset ovat hyvin ylpeitä aarteestaan.

Olen lukenut puistossa kävijöiden julkaisuja ja ihmetellyt, kun niissä väitetään atsaleojen ja rodojen levittävän huumaavaa tuoksua.  Tänään vein nenäni kiinni useampaan pensaaseen, enkä tuntenut mitään tuoksua.  En ole koskaan aiemminkaan huomannut pensaiden tuoksuvan mitenkään.  Jos käyt siellä, niin kerro tuoksukokemuksistasi - Bajamajoja ei tarvitse kommentoida :b

maanantai 29. toukokuuta 2017

Spiraalin tikkaaminen viivoittimen avulla

Kauniit säät ovat vieneet ulkoilemaan ja tikkausharjoitukset ovat jääneet sivuun.  Nyt kokeilin tikata spiraalin viivoittimen avulla.  Katsoin netistä pari videota aiheesta ja totesin, että nekin oli tehty pienille harjoitustilkuille kääntämällä työtä neulan alla.  Niinpä pyöritin omaa harjoitustilkkuanikin.
Tikkaus menee siis niin, että aina nurkasta lähtien tikkaan suoraa ommelta kunnes tulee vastaan aiempi tikkaus. Sitten käännyn 90 asetetta ja tikkaan seuraavaa kulmaa kohti.  Tikkaan ulkoreunoilta keskustaa kohden.
Kuten kuvasta näkyy on viivoittimeni suora osa vain 10 cm pituinen ja sitä tarvitsee siirtää eteenpäin, jotta sain edes vaatimattoman tilkkuni tikkaukset aikaan. Viivoittimen apuviivoja täytyy tarkkailla sitä siirtäessä.
Kokeilin myös olla pyörittämättä työtä ja asettaa viivoittimen eri asentoihin ja tikata muuhun kuin perinteiseen suuntaan takaa eteenpäin. Niin tein vain pariin kohtaan. Se on aikamoista akrobatiaa ja tarvitsen vielä paljon harjoitusta ennen kuin voin alkaa tikata isoa työtä, jota ei voi kääntää neulan alla. Kaikki aikanaan - tai sitten homma voi osoittautua mahdottomaksi.
Tällainen tikattu spiraali on aika hauskan näköinen.  Tämä olisi sopivan kokoinen pannulapuksi. Harjoitustilkkujeni koko on mitä sattuu.  Pyrin hyödyntämään niissä varsinaisista töistä jääneitä tilkkuja. Tähän olin koonnut villavanun suikaleista vanupalan. Tikatessa ei tunnu eikä valmiissa näy, että vanu on koottu monesta palasta.

Jos lukijalle tuli nyt tunne, että olen pahasti vinksahtanut tyypillisestä tilkkuilusta, niin hän on aivan oikeassa.  Nämä kokeilut, joista ei valmistu mitään käyttöesinettä ovat niin kiehtovia.
Ensimmäinen kokeiluni 
Välineistä

Lintuilua
Niin moni oli kysellyt, olenko jo saanut Bird Lifen 100 lintulajia tavoitteen täyteen, että alkoi olla pakko selvittää, montako lajia olen havainnut tänä vuonna.  Otin lintukirjan (Lasse J. Laine - Suomen linnut) käteeni ja kirjasin Exceliin lajit, jotka tiedän nähneeni.  Toiseen sarakkeeseen kirjasin havaintopaikan ja sitten päivämäärän. Viimeiseen sarakkeeseen kirjasin mihin laajempaan ryhmään lintu kuuluu. Listassa on nyt 75 lajia.

Havaintojen tekoalueeni on varsin suppea eli läntisin paikka on Suomenojan lintualtaat Espoossa, pohjoisin Mätäjoki Malminkartanon ja Kannelmäen välissä, itäisin Haagan Rodopuisto ja eteläisin Ryssänkärki Lauttasaaressa.  Pitäisiköhän mennä pidemmälle?

Havaintojen kirjaaminen ei ole minulle systemaattista. Pääsääntöisesti ottamani valokuvat ovat dokumentaationi. Joitakin havaintoja kirjaan havaintovihkoon ja joitakin Tiiran tietokantaan.

Suomenojalta löytyi eilen kolme vesipääskyä.  Ne eivät ole ihan tavanomaisia näillä kulmilla.

Satakielen kuvasin sunnuntaina Suomenojalla. Yllä olevan kuvan yksilö oli mestarilaulaja.
Laulurastas konsertoi lauantaina Haagan Rhodopuistossa monin kuvioin ja kovaäänisesti.  Se matki punavarpusta ja talitiasita varsin hyvin.  Alppiruusut eivät vielä ole kukassa. Atsaleoistakin vain violetit ja pari valkoista pensasta kukkivat.

Ehkä ensi viikolla sitten alkaa varsinainen väriloisto.  Kannattaa lähteä katsomaan.
Loistomagnolia kukkii ja hämmästyttää ohikulkijoita Käpylässä.  Toivottavasti viimeöinen rankka ukkossade ei kohdellut sitä kaltoin.

Tikataan ja nautiskellaan keväästä, Milja